Tuesday 22 January 2013

Mullistusten ja muutosten aika

Joulun aika ja vuoden vaihde toi suuria muutoksia elämään. 

Työpaikka pysyy samana mutta yksityiselämän puolella muutokset olivat suuria.
Päätimme Geoffin kanssa lähtä eri suuntiin. Sukset eivät menneet ristiin vaan kyse oli yhteisestä päätöksestä. Omituisen outoahan tämä on mutta uusi alku tuntuu silti hyvältä.
Yksin on hyvä olla vaikken toki aivan yksin olekaan - minullahan on nimittäin kaksi maailman parasta kämppistä. Toby on niistä ensimmäinen ja Hanna sitten se toinen, ei toki missään nimessä huonompi.
Kummatkin ihania ja rakkaita ja suurena apuna näissä mullistuksissa.


En muista aikoihin nauraneeni näin kuin Hannan kanssa on tullut räkätettyä. 
Niissä hetkissä ei kyllä ole surun häivääkään. Onnellinen minä olen.


Ensimmäistä kertaa elämässäni asun "yksin" ja jo jonkin aikaa ennen eropäätöksen tekemistä olin haaveillut tästä. Omasta ajastani, harrastuksista ja oman itseni löytämisestä. Blogia enemmän lukeneet varmasti tietävätkin että viime vuosi on ollut elämässäni yhtä myllerrystä ja ilmeisesti se tänä vuonna vielä jatkuu. Myllerrys on hyvästä. Luotan (vieläkin) Kari Tapioon.

Glasgowhun kyllä tulen jäämään, minun kotinihan tämä on. Sen sijaan tulevaisuuden opiskelusuunnitelmat ovat vielä epäselviä. Monenmoisia ideoita on, lähinnä työn ohessa opiskelusta mutta ala ei vielä ole ihan selvillä. Niitä harrastuksiakin pitäisi keksiä. Pianotunneille? Laulutunneille? Ratsastusta?

No mikäs kiire tässä on. Onhan minulla loppu elämä aikaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...