Wednesday 31 October 2012

Laukkuhaaveita - kumpi vai kampi?

Päätin alkusyksystä alkaa halpojen ja lyhytikäisten kenkien ostamisen sijaan satsaamaan hiukkasen enemmän kenkäostoksilla ja toivottavasti sillä takaamaan hiukan pidemmän elinkaaren kenkäpareilleni. Muutamia kuukausia olen miettinyt siirtymistä taloudellisesti (ja liekö ekologisestikin?) järkevimpiin ratkaisuihin myös käsilaukkujen suhteen. Syy siihen, miksi en ole vielä päässyt pohdintaa pidemmälle on hinta, eroa kun sen suhteen tulee käsilaukuista puhuttaessa jopa useampi satanen kenkäparien hintaeron ollessa muutamia kymmeniä puntia. 

Mitenkään merkkiuskollinen en ole (no eipä minulla tähän mennessä elämääni ole oikein ollut varaakaan...) mutta en myöskään ole koskaan pitänyt logoilla tms. koristelluista vaatteista tai asusteista, joten pelkästä merkistä en aio käsilaukussaan. Louis pitäköön sen vuittonin logonsa...

Olenkin salaa jo käynyt tiirailemassa netissä eri valmistajien nahkalaukkuja. Nahkalaukkuun aion siis nimenomaan satsata, kestääpähän sitten pitkään. Muutamia aivan ihania laukkuja olenkin netistä löytänyt mutta toki useat niistä eivät ihan mahdu meikäläisen budjettiin, joku yläraja nyt silläkin vaikka olenkin tällainen työssäkäyvä öky tätä nykyä...

House of Fraser-tavaratalon sivuilta bongasin tänään kaksi laukkua, joissa ulkonäön lisäksi miellyttää myös hinta jonka kehtaa jo pienellä säästämisellä laukusta maksaakin.

Ensimmäinen ehdokas on Radleyn Grosvenor Flapover Tote Bag, jonka mallista tykkään kovasti.












Toisena vaihtoehtona on Coccienellen Paloma Tote.












Coccionellen laukku oli se joka alkujaan sai sydämeni sykkimään mutta mitä enemmän katselen tuota Radleyn laukkua, sitä kivemmalta se alkaa näyttämään. Laatueroa näillä tuskin kamalasti on ja hintaeroakaan ei ole kuin muutama kymppi. Hintaa on joka tapauksessa sen verran että Torstai-lahjan tms. lahjan sijaan ajattelin ostaa laukun itselleni lahjaksi työpaikan koeajan päätyttyä, eli kun työpaikkani on aivan virallisesti varmistunut. Tuohon on aikaa vielä kolmisen kuukautta ja tuskin onnistun jättämään laukkuetsintöjä tähän mutta tähän mennessä nämä ovat ehdottomasti parhaat vastaan tulleet vaihtoehdot.


Onko teillä kokemuksia kummastakaan merkistä ja kumpi laukku noista olisi mielestänne parempi/kauniimpi/mahtavampi/järkevämpi ostos?

Monday 29 October 2012

Rrrrakkauden rrrrrrisotto

Muutama viikko takaperin tein ensimmäistä kertaa elämässäni risottoa ihan itse. Tai olinhan minä toki "risottoa" tehnyt, siis sitä jonka reseptiin kuuluun keitettyä riisiä, kanasuikaleita ja herne-maissi-paprikaa. Eikä siinäkään ruoassa noin arki-iltojen pelastuksena mitään vikaa ole mutta eihän se nyt oikeaa risottoa ole nähnytkään.

Siispä eräs sunnuntai ryhdyin tuumasta toimeen ja kokkasin kurpitsalla ja salvialla maustettua risottoa BBC Good Food-lehden reseptiä mukaillen. Risoton tekemiseen toki menee kovasti aikaa ja lieden ääressä saa seisoskella hämmentämässä puolisen tuntia mutta valmis risotto on kyllä joka ikisen minuutin arvoista. Oijoi mitä herkkua - vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta! 




Salvialla maustettu kurpitsarisotto

1kg kurpitsaa kuorittuna ja paloiteltuna suupaloiksi
3 rkl oliiviöljyä
nippu salviaa pieneksi hakattuna
1,5 l kasvislientä
50g voita
sipuli pieneksi hienonnettuna
300g risottoriisiä (arborio)
pieni lasi valkoviiniä
50g parmesanjuustoa hienona raasteena

1. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita kurpitsan palat, 1 rkl oliiviöljyä ja pieneksi hakattu salvia ja levitä uunipellille (leivinpaperin päälle). Paista 30 minuuttia kunnes kurpitsan palat ovat pehmeitä ja saaneet hiukan väriä.
2. Kurpitsan paistuessa aloita risoton tekeminen. Keitä kasvisliemi  (omani tein kuutiosta) ja jätä kiehuskelemaan matalalla lämmöllä.  
3. Sulata 25g voita omassa kattilassaan/kasarissaan  ja kuullota sipulisilppua 8-10 minuuttia kunnes se on pehmeää. Älä ruskista. Lisää tämän jälkeen sipuleiden joukkoon risottoriisi ja kuullota koko ajan sekoittaen kunnes riisinjyvät ovat kiiltäviä ja niiden reunat ovat läpikuultavia. 
3. Lisää viini ja keitä kunnes kaikki neste on haihtunut. Käännä levy matalalle lämmölle. Lisää tämän jälkeen kasvisliemi, kauhallinen kerrallaan (!) aina edellisen kasvisliemisatsin haihduttua/imeydyttyä riisiin niin kauas kunnes riisinjyvät ovat al dente, n. 25-30 minuuttia. Risoton tulee olla koostumukseltaan kermaista ja hiukan keittomaista, niin että risoton läpi vedetyn kauhan jälkeensä jättämä vana pysyy näkyvissä hetkisen.
4. Risoton kypsyessä, muussaa puolet kurpitsan paloista ja jätä puolet paloista kokonaisiksi. Kun risotto on viittä vaille valmista, sekoita joukkoon muussatut kurpitsapalat, parmesanjuusto ja 25g voita. Anna levätä hetki ja tarjoile sitten kokonaisilla kurpitsapaloilla koristeltuna.




Tehkää ja nauttikaa - voitte sitten kiittää minua!

Sunday 21 October 2012

Haaste ja hirveästi vastauksia

Eka työviikko hurahti ohi niin nopeasti ettei mukana meinannut pysyä. Hommaa oli odotettua huomattavasti enemmän ja kerkesinpä jopa yhtenä päivänä vääntämään tunnin ylitöitä. Kanakeitolle immuunin flunssani pakottamana väänsin koko viikon hommia parasetamolin voimalla, nenä vuotaen ja pääkivusta kärsien. Terveydentilan huomioon ottaen aivan liian kova tahti kostautui ja nyt on takaisinmaksun aika. Viikonloppu on siis kulunut rattoisasti taas sairastaessa. Perjantaina sentään kävin muutamalla siiderillä kaverin kanssa mutta mitä ilmeisimmin tämä ei ollut ihan niitä fiksuimpia ideoita.

Uudesta työpaikasta kärsii koko keho.




Paljon olisi muutakin kerrottavaa mutta väsymys ja flunssa painaa. Siispä jätän tarinani kerrottaviksi myöhemmissä postauksissa ja niiden sijaan postaan jo pitkän pitkän aikaa sitten suloiselta Kristiltä saamani tunnustuksen/tehtävän, joka kuuluu seuraavanlaisesti:


This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."
1. Each person tagged must post 11 things about themselves.  

2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them.  
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag. 
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post. 
5. These lucky bloggers must then be told.  
6. There's no tag backs.






Tässäpä 11 faktaa minusta:

1. Luulin aina olevani koiraihminen mutta Tobyn saavuttua taloon ja rakkautemme syvennyttyä olen huomannut tykkääväni kissoista ja - uskokaa tai älkää (minä en olisi ennen uskonut!) - Topsun tykkäävän minusta!
2. Haaveilen laulutunneista ja basson ostamisesta. 
3. Kaipaan Pariisiin vaikken siellä ole koskaan käynytkään. Vielä.
4. Viime aikoina olen joutunut ja päässy tutkailemaan omaa elämääni ihan eri tavalla kuin ennen ja ymmärtänyt paljon uutta - mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja minkälainen ihminen haluan olla.
5. Haluan kasvimaan.
6. Ihmiset ovat minusta hirveän mielenkiintoisia otuksia.
7. Elämäni aikana nenäni on vuotanut verta vain kahdesti, viimeksi 7-vuotiaana kesken sellotunnin.
8. En syönyt pienenä karkkia ollenkaan ja hyvin harvoin sitä nykyäänkään ostan. Suklaata ei tietenkään lasketa karkiksi...
9. Musiikin suhteen olen hyvin kaikkiruokainen. Tykkään rokista, hevistä, hip hopista, jazzista, reggaesta, klassisesta, popista ja melkeinpä kaikesta muustakin nyt mieleen juolahtamattomasta genrestä. Konemusiikki on ainoa joka ei juuri kolahda.
10. Juon kahvia ja teetä. Paljon.

Yhdennentoista vastaukseni aloitan kuvalla:



En pidä tyhmistä ihmisistä. Tähän kategoriaan lasken kuuluvaksi itsekkäät, röyhkeät, ilkeät, suvaitsemattomat ja ahneet ihmiset - muun muassa.





Tässä sitten vastaukset Kristin kysymyksiin:


1. Oletko enemmän suurpiirteinen vai pikkutarkka? 
-Melkoisen suurpiirteinen, joskus mietin olisikos elämä helpompaa jos näpräisin vähän enemmän pikkujuttujen kanssa. No, ruoasta ei ainakaan tulis niin hyvää!

2. Kuunteletko koskaan leffojen tai pelien soundtrackeja? Jos kyllä, niin mikä on lemppari?
-Kuuntelen. Amelien soundtrack on ehdoton lempparini, jopa yksi lempparialbumeista ikinä ja saa aina minut sellaiseen "Elämä on oikeasti ihan mahdottoman ihanaa"-fiilikseen. 

3. Minkä merkkiseltä ja malliselta koneelta datailet nyt?
-HP:n... tämmöseltä läppäriltä... Pavilion dv6 näköjään. 

4. Oletko koskaan saanut parkkisakkoa?

-En!

5. Jos olet opiskelija, haluaisitko työelämään? Jos taas olet pääosin töissä, haluaisitko opiskella?

-Nyt juuri en osaa tähän kysymykseen vastata vaikka kovasti olen yrittänyt vastausta miettiä viimeiset kuukaudet.

6. Mikä on ollut tämän päivän kivoin asia tähän mennessä?

-Kun Geoff tuli kotiin töistä.

7. Oletko allerginen millekään?

-En.

8. Mistä olet ylpeä itsessäsi? Kerro kaksi asiaa.
- Siitä, että lopetin muutama kuukausi sitten tupakan polttamisen seitsemän vuoden jälkeen! Tästä taidan postata ihan erikseen joku kerta. Toisekseen olen ylpeä siitä että olen, tai ainakin yritän olla, aika hyvä tyyppi.

9. Kävitkö tänä kesänä uimassa?

-Kävin sekä järvessä, joessa että meressä. Suoritin pulikointini Suomen reissun aikana, josta siitäkin on unohtunu blogissa kirjoittaa. Hups.

10. Milloin olet muuttanut viimeksi?

-Kaksi ja puoli vuotta sitten.

11. Oletko koskaan käynyt elokuvissa yksin?

-En muista. Voisin kyllä mennä, miksipäs en.


Tunnustuksen eteenpäinlähettämisen jätän nyt sikseen, kaikki lukemani blogit kun sen ansaitsisivat. Jos joku sen haluaa blogiinsa ottaa niin voin pyynnöstä keksiä kysymyksiä vastattavaksi.


Sunday 14 October 2012

Kanakeittoa kansalle joka flunssassa vaeltaa

Geoff valitteli perjantaiaamuna kipeää kurkkuaan ja töistä tullessani hain kaupasta ainekset kanakeittoon, tuohon maagisesti flunssan parantavaan herkkuun. (Jos amerikkalaisia elokuvia on uskominen) 





Ruokakaupasta ei tätä keittoa varten tarvinnut kovin hirveän määrää tavaraa kotiin kantaa, sillä se koostui vain muutamasta raaka-aineesta: kanankoivivista, nuudeleista, tuoreista herkkusienistä, sipulista, varsiselleristä ja lorauksesta kuivaa sherryä. Veden tarjosi Glasgown kaupunki ja keiton maustamiseen käytin sherryn lisäksi vain suolaa ja kuivattua timjamia. Kanaliemikuutiot jäivät kaappiin kun keiton liemi sai makunsa kuutioiden sijaan siinä keitetyistä vihanneksista ja kanankoivista, jotka kypsyttyään revin suikaleiksi ja heitin takaisin keittoon juuri ennen nuudelien lisäämistä.

Herkullista keitosta kyllä tuli mutta eilen heräsin kurkku kipeänä ja tänään jengiin liittyi myös vuotava nenä. Amerikkalainen elokuvateollisuus, I thought I could trust you...

Saturday 13 October 2012

Iloisia uutisia!

Niin vain hurahti viikko taas ihan huomaamatta eikä blogin päivittämiselle jäänyt oikein aikaa. "Jaa miksikös?"  kysyt nyt toki mielessäsi (rohkeimmat saattavat jopa ääneen pohdiskella)

Koska sain töitä ja vielä ihan kokopäiväisiä sellaisia!

Meet Elli "Aikuisten työpaikka" Aina Ilona:



Aloitin uudessa, ihan supermahtavassa työpaikassa tämän kuun alussa - kahden päivän varoitusajalla! Pitkään piti vastausta odottaa vaan odotus kyllä kannatti.
Nämä ensimmäiset kaksi viikkoa ovat kuluneet koulutuksessa ja ensi viikolla siirryn sitten tutustumaan tarkemmin omaan työhöni käytännössä. Parhaiten kai, erittäin tärkeältä kuulostavalla englannin kielisellä tittelillä varustettua, työtäni voisi kuvata myyntityöksi. Työnantajani on eräs maailman suurimmista yrityksistä, mutta sen enempiä en ainakaan tässä vaiheessa halua paljastaa - syyn toivottavasti ymmärrättekin.

Tärkeintä on kuitenkin se että olen aivan äärettömän onnellinen. Työ vaikuttaa tosi mukavalta, työpaikalla on ihan hirvittävän hyvä henki ja työkaverit ovat mukavia. Palkkaakin tästä hommasta maksetaan, mikä sekin on toki vallan kiva bonus. 

Tällaisia iloisia uutisia siis täältä!

Monday 8 October 2012

Kissavanhuksen viikonlopputerkut

 Suuria muutoksia on tapahtunut tässä viimeisen viikon aikana ja paremmalla ajalla (toivottavasti jo pian tällä viikolla) voinkin kertoa teille kaikki ihanat uutiset. Niitä odotellessa välitän teille kuvamuotoisen koosteen Topiaksen viikonlopusta.










Busted!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...