Tuesday 21 December 2010

When going gets tough, the tough get going.

Nyt menee kuulkaa melkoista vaille onnen varassa tama kotiin jouluksi paaseminen.
Seka eiliselta etta talta paivalta oli kaikki Glasgowsta Lontooseen lentavat lennot peruttu ja aamulla jo aidin kanssa Skypessa jutellessa itkua tihrustin. "Oisko sulla mitaan ruokia mita erityisesti haluaisit jouluksi?" "No ei kannata hankkia ku en mina varmaan edes paase BYAAAHAAAA!"... Ellihan pillittaa, aivan kuten laulussa kerrotaan.




No, niinhan siina kavi, etta se lento, jolle minun oli huomenna tarkotus menna, peruttiin.
Isa rakas kuitenkin jaksoi viidentoista sekunnin valein soitella British Airwaysin asiakaspalveluun kunnes lopulta paasi jonoon (ihan kiitettavaksi aikaa) ja sai lipun vaihdettua huomen aamulla klo. 07.05 lahtevaan koneeseen. En varmaan saa yolla nukutuksi kun joudun viiden minuutin valein kayda varmistamassa etta se kone varmasti aamulla lahtee. Lontoostakin lahden hiukan aikaisemmalla koneella kuin oli tarkoitus joten Helsingissa onkin lentokentalla hengailuun varattu aikaa ruhtinaalliset kahdeksan ja puoli tuntia. Ajattelin kuitenkin kayda, itkien tottakai, Finnairin tiskilta kysymassa josko voisivat mitenkaan mahduttaa minut johonkin aikaisempaan koneeseen. Kyyneleitten lomasta jo onnistun sopertamaan sanat "lumi", "Heathrown lentokentta", "joulu" ja "en oo nahny perhetta vuoteen", luulisi varmasti kovimmankin lentokenttavirkailijan sydan sulavan. :D

Tanaan juhlittiin Geoffin 28-vuotis synttareita. Pappa sai lahjaksi minulta akkuporakoneen. Jep, ei kuulosta kovin romanttiselta mutta sitakin tarpeellisempi ja toivotumpi lahja oli. Kylla nyt kelpaa huristella vuokrakampan seinat tayteen reikia! Illaksi suunnitelimme molemmat lahtevamme stand-uppia katsomaan, ja Geoff esiintymaan, ja siita drinkeille. Koska tama huomisen lento aikaistuikin iltapaivasta aikaiseen aamuun, ajattelin etta on parempi ehka jaada kotiin pakkaamaan matkalaukku valmiiksi aamu viiden heratysta varten. Pitihan sitakin nyt sitten pillittaa, kun en paassyt Geoffin synttareita juhlistamaan, mutta onhan tassa toki viela kaksi vuotta aikaa niita juhlia ennen maailmanloppua, Geoffin 30. syntymapaivaa vuonna 2012...

Joka tapauksessa paivassa on ollut enemmasti hyvaa kuin huonoa ja kunhan nyt vaan paasisin huomenna edes sinne Helsinkiin asti, olis kaikki asiat enemman kuin mallikkaasti.


Pitakaahan kaikki sormet ja varpaat ristissa etta paasen lento lahtee aamulla haaveiltuun aikaan eika tarvi jaada lentokentalle itkemaan!



Monday 20 December 2010

Inhottavaa ja mukavaa jannitysta




Minua pelottaa. Lunta on taas tupruttanut erityisesti Englannissa enemman kuin tarpeeksi ja parin paivan paasta pitaisi lentaa kotiin jouluksi. Tuhannet ihmiset ovat viettaneet jo kaksi yota Heathrown lentokentalla eivatka nama lumiamatoorit ole onnistuneet avaamaan kuin yhden kiitoradan. Lentoja Heathrowlta lahtee ilmeisesti paivassa vain noin kymmenisen. Jos tilanne jatkuu samanlaisena keskiviikkoon asti, voi hyvinkin olla etten paase kotiin jouluksi. Aitia ikava! :(
 

Tassa pelossani myotaelaessanne voitte kayda myos tekemassa jotain mukavaa, eli osallistumassa Ainon Majan arvontaan! Jotain mukavaakin jannitysta siis luvassa taman inhottavan lisaksi! Elamme jannittavia aikoja.

Tuesday 14 December 2010

Ei menny niinku Stromsossa...

Joululahjaostoksilta palattuani ihastelin Kalastajan Vaimo-blogin paperilumihiutaleita. 
Tasta inspiroituneena kaivoin sakset ja paperia esille ja mallikuvaa tihrustaen ajattelin tehda samanlaisia lumihiutaleita meillekin ikkunaa koristamaan...


 


:D

Kuvassa ylimmaisena siis Kalastajan Vaimon ohjeiden ensimmainen lumihiutale...:D
 Alimmainen sitten ihan omaa muotoiluani. 

Taidan jattaa askarteluhommat tastalahin muille.  :DD


Saturday 11 December 2010

Saturday Night Fever

Kuten ystavani vast'ikaan tokaisi: "You are a disgrace to your student race". Opiskelijarodun hapeapilkun kunniamaininnan sain siis, tata ensimmaista ulkomaalaista taitamattomille tiedoksi.
Alkoholinjuontini on kuulemma ihan havettavan vahaista, samoin kun klubitus. Kotilaksynikin olen koittanut tehda - no okei, ainakin jotkut niista.

En viitsi edes kertoa tuolle kaverille miten olen viimeiset 20 minuuttia kuluttanut - 
launtai-iltana. Nimittain nain:




Kuva royhkeasti pollitty googlesta. Minun kumihanskani oli nimittain keltainen. Jep, onnistuin loytamaan vain yhden kumihanskan.

Kumpparit jalassa hinkkasin kaakelinsaumoja puhtaaksi ja yritin saada jollain hirvittavalla myrkylla hometta irti silikonisaumasta seinan ja kylpyammeen valilla. Ilmeisesti joko joku hiukkasen huonompaa sorttia oleva rakennusmies on tuota kylpyhuonetta ollut rakentamassa. Kaakelit torrottavat seinasta mika millakin syvyydella ja selvasti on tuo torppo valinnut vaaranlaisen silikoninkin. En ole nimittain ennen nahnyt saumaan SISALLE kasvanutta hometta. Olen tassa lyhyen elamani aika katsonut sen verran monta tuntia Remotti-Reiskaa etta itekkin olisin tehny paremmin!


Nyt myohaisen pikaillallisen laittoon kloorihoyryissa ja sitten sohvalle kainalopaikalle katsomaan telkkaria. Ehkapa otan lasillisen valkkaria ruoan kanssa ettei tule taas sanomista tasta huonosta opiskelijaelamasta...
 

Friday 10 December 2010

Yokuuhaaja

Viime yona ei uni tullut. Jo puolisen tuntia sangyssa pyorittyani piti viela nousta tarkistamaan olivathan esseessa pilkut ja pisteet varmasti oikeissa kohdissa. Entas kirjaston kirjat, millon ne pitaa palauttaa? Kun nama kaikki, sillon yolla valttamattomalta tuntuneet jutut, oli tarkistettu, jatkui pyoriminen. Varttia vaille yksi katsoin kelloa viimeisen kerran.

Neljalta uni taas karkasi. Ai niin, ne pyykit. Nousin siis ylos ja ripustin mikrokuituliinat ja pikkupyyhkeet kuivumaan. Akkia takaisin sankyyn ja unta metsastamaan. Pyorimiseksi meni taas ennen kuin onnistui.

Tana aamuna tutoriaaliin raahautumisen sijaan jain uneksimaan tahan olohuoneen futonille. Ja hyvin se uni maistuikin, nyt kun on valimerkit oikeissa paikoissa ja pyykit ripustettuina.

Peilissa paistavat Glasgown tummimmat silmanaluset. Jospa ensi yona paremmin.

Wednesday 8 December 2010

Jouluhommia

Joulupukki toi tana vuonna yhden lahjoista etukateen. Lumen ja pakkasten takia yliopisto on nimittain ollut maantai-iltapaivasta asti suljettu eika viime viikollakaan tainnut kahta luentoa enempaa olla. Taallapa sita olen sitten kotisohvalla mohmottanyt valilla kouluhommia tehden ja glogista ja joulutortuista haaveillen.

Vaikkakaan ruoan muodossa en ole joulun odotuksesta  paassyt nauttimaan, ostin sentaan jouluvalot ja joulutahden ikkunalaudalle hiukkasen fillista tuomaan. Kylla kelpaa laiskotella.






Lennot Suomeen on varattu 22. paivalle joulukuuta ja hiukkasen alkaa jo jannittamaan mitenhan lie jouluksi kotiin ehtiminen onnistuu kaiken lumen ja lakkoilun keskella. En millaan nimittain haluaisi viettaa jouluani Heathrown lentokentalla.
 

Eipa minulla sen erikoisempaa kerrottavaa ole talla kertaa. Taidanpa tehda perinteiset eli keittaa kupin teeta ja ruveta kouluhommiin. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...